Viestintätornit (tunnetaan myös yleisesti viestintätorneina, signaalitorneina tai tukiasematorneina) ovat suuria teräsrakenteita, jotka on erityisesti suunniteltu ja rakennettu langattomien viestintäantennien (kuten matkapuhelimen signaalin tukiasemaantennien, mikroaaltouunien lähetysantennien ja yleisradiotelevisiolähetysantennien) pystyttämiseen. Niiden päätehtävänä on tukea antenneja nostamalla ne riittävälle korkeudelle langattomien signaalien peittoalueen laajentamiseksi sekä tarjoamalla vakaan ja turvallisen asennusalustan antenneille ja viestintälaitteille. Viestintätornit valmistetaan pääasiassa lujasta -teräksestä, ja yleisiä rakennemuotoja ovat mm. kulmaterästornit, yksi-putkitornit ja harustetut tornit. Korkeudet vaihtelevat kymmenistä satoihin metreihin. Suunnitelmien on täytettävä tiukat vaatimukset tuulenpaineen kestävyydelle, jäänkestävyydelle, kaatumiskestävyydelle ja ukkossuojamaadoitukselle. Tornit sisältävät tyypillisesti huoltotikkaita, lepotasot, ukkosenjohtimet ja muut aputilat.
Viestintätornit eivät itse lähetä signaaleja; signaalit lähetetään tornissa olevista antenneista. Antennien säteilysuunta ja teho on tiukasti suunniteltu ja valvottu kansallisten turvallisuusstandardien mukaisesti ja niillä on minimaalinen säteilyvaikutus ympäröivään ympäristöön. Kansallisten sähkömagneettista säteilyä koskevien määräysten mukaan tukiasemien yleisesti käyttämien taajuuskaistojen, kuten 900 MHz ja 1800 MHz, raja kotimaassani on 40 mikrowattia neliösenttimetriä kohti. Varsinaisissa testeissä säteilyn intensiteetti on usein noin 5 mikrowattia neliösenttimetrillä. Päivittäin kosketuksiin joutuviin kodinkoneisiin verrattuna tukiasemien ja matkapuhelimien säteily on mitätöntä.
